Vapaa elämä ilman aikatauluja ja sääntöjä. Muuttolinnun lailla kohti etelää. Kulkupelinä pyörä ja kotina teltta. Unelma, joka muuttui todeksi, mutta miten?
Samaisena kesänä vajaa kaksi vuotta sitten, kun innostuin pyöräilystä, aloimme seurustelemaan Christerin kanssa, joka kokeneena retkipyöräilijänä tutustutti minut kunnolla lajin saloihin ja kyseinen loppukesä menikin sitten retkeillessä ympäri ämpäri Suomea sekä yhden viikonlopun verran Ahvenanmaalla. Pyöräilin myös läpi sateisen syksyn sekä harmaan talven niin vapaa-ajalla kuin töihin ja kouluun. Sen jälkeen kun vuosi sitten keväällä ostin itselleni uuden polkupyörän, oivalsin, että pyöräily ja nimenomaan retkipyöräily on jotain, mistä haluaisin itselleni pelkän harrastuksen sijaan pysyvän elämäntavan. Tästä oivalluksesta päästäänkin hetkeen, jolloin päätimme Chrisun kanssa jättää kaiken taaksemme ja ryhtyä pyöräileviksi nomadeiksi.
Vaikka olinkin pyöräillyt tositarkoituksella vasta vajaan vuoden verran eikä meistä kummallakaan ollut aikaisempaa kokemusta retkipyöräilystä muualla kuin Suomessa, halusimme lähteä kokeilemaan, miltä tuntuisi elää tien päällä kulkupelinä vain pyörä ja kotina teltta matkustaen muuttolinnun lailla kohti etelää. Olimme haaveilleet jo pitkään vapaasta elämästä, elämästä ilman aikatauluja ja sääntöjä, joten tuntui tämänkaltainen reissaaminen meille kaikista luonnollisimmalta vaihtoehdolta. Toki meillä oli epäilyksiä, mutta hinku lähteä toteuttamaan unelmaamme oli niin kova, että se voitti lopulta kaiken muun. Saimme myös universumilta lukuisia merkkejä, joita emme taikauskoisina ihmisinä voineet sivuuttaa. Oli siis aika kuunnella sydämen ääntä ja hypätä kohti tuntematonta.
Keväällä 2020, ennen kuin koko maailmaa mullistavasta koronasta oli vielä tietoakaan, oli meillä alustava suunnitelma jo valmiina. Tarkoituksenamme oli lähteä alkukesästä pyöräilemään Suomesta pikkuhiljaa kohti Ranskan Alpeilla sijaitsevaa kylää nimeltä Chamonix, jossa asettuisimme aloillemme, ainakin hetkeksi. Chrisu oli vieraillut kyseisessä paikassa neljä kertaa sekä tehnyt sieltä alkavan Tour de Mont Blancin vaelluksen osittain muutamaa vuotta aiemmin. Vaikka olin toistaiseksi nähnyt Chamonixista vain kuvia ja videoita, olin täysin varma siitä, että tulisimme viihtymään siellä. Koronan vuoksi suunnitelmamme kuitenkin eli koko ajan ja muutti muotoaan monta kertaa.
Rajoitusten vuoksi emme päässeetkään lähtemään alkukesästä vielä minnekään, joten retkeilimme Keski-Euroopan sijaan Suomessa ja nautimme kotimaamme maagisesta kesästä täysin siemauksin. Teimme muun muassa yön yli retkiä Nuuksioon, Sysmään, Porkkalanniemeen ja Porvooseen sekä 9 päivän pyöräretken välillä Helsinki-Tammisaari-Hanko-Salo-Helsinki. Tämä kaikki oli erinomaista harjoittelua tulevaa seikkailuamme varten ja suosittelenkin kaikkia pyöräretkeilystä kiinnostuneita tekemään lyhyempiä retkiä lähimaastossa ennen maailmalle lähtöä!
Kesäkuun lopussa tilanne alkoi vaikuttamaan siltä, että rajat Norjaan saattaisivat pian aueta. Kun varmistus rajojen aukeamisesta selvisi, irtisanoimme Helsingin asuntomme sekä aloimme myymään/antamaan/lahjoittamaan omaisuuttamme päätä pahkaa. Vaikka olimmekin aloittaneet suunnittelun jo keväällä, tuli meillä silti pienimuotoinen paniikki ja kiire, koska kaikki tapahtui loppupeleissä todella nopeasti eikä meillä ollut aikaa jäädä tuleen makaamaan. Alle kuukaudessa saimme tyhjennettyä ja siivottua pienen 16 neliöisen yksiömme Meilahdessa, hoidettua käytännön asiat kuntoon sekä hankittua kaikki tarvittavat varusteet seikkailuamme varten.
Koska lähtömme oli siirtynyt alkukesästä loppukesään, päätimme aloittaa pyöräilemisen Suomen sijaan Norjasta; muutoin olisimme olleet perillä Norjassa vasta syksyllä. Kyydin löytymisen toivossa liityin sattumanvaraisesti muutamaan Facebook ryhmään ja löysinkin heti "Suuntana Pohjois-Norja" nimisestä ryhmästä muutamaa tuntia aiemmin tehdyn julkaisun, jossa Erkki niminen henkilö kertoi matkustavansa Helsingistä aina Pohjois-Norjassa sijaitsevalle Senjan saarelle saakka autollaan, pyörä mukanaan, mutta ilman matkaseuraa. Bensakuluja ei olisi, koska kulkupelinä toimisi sähköauto. Paikkoja autossa oli oikeastaan vain yhdelle, mutta päätin kokeilla onneani ja laittaa Erkille viestiä. Kävikin ilmi, että autoon mahtuisi pienellä tetriksen pelaamisella kyllä varmasti kaksi ihmistä sekä kolmen ihmisen pyörät + tavarat. En meinannut pysyä housuissani! Mikä onnenkantamoinen.
23.7.2020 astuimme ulos asuntomme ovesta sulkien sen lopullisesti perässämme ja aloitimme tähänastisen elämämme suurimman ja jännittävimmän seikkailun. Kun neljä päivää myöhemmin saavuimme vihdoinkin Senjalle ja hyppäsimme Erkin auton kyydistä pois, olivat tunteemme pelonsekaisia. Vasta silloin taisimme todella ymmärtää, että se on menoa nyt; enää ei olisi mahdollista perääntyä. Muutamaan hassuun pyörälaukkuun oli sullottu kahden ihmisen koko elämä. Päässä vilisi kaikenlaisia ajatuksia, mutta päällimmäisenä oli vain yksi lause: Mitäs hittoa sitä nyt tulikaan tehtyä?
Rakkaudella,
Laura
PS. Kolme viimeistä kuvaa ovat hieman huonolaatuisia kännyräpsyjä, mutta niistä paistaa hyvin tekemisen meininki sekä se aito fiilis läpi.
PPS. Seuraavassa postauksessa vastailen kysymyksiin, joita olen teiltä ihanilta ihmisiltä saanut koskien tien päällä elämistä, käytännön asioita sekä varusteita. Pysy siis kuulolla!